Scuba Libre järjestää kursseja tarpeen mukaan. Kurssit räätälöidään kurssilaisten toiveiden ja aikataulujen mukaan. Pääasiassa kurssit alkavat syksyllä ja päättyvät avovesikokeeseen Kaatialassa alkukesällä. Tarvittaessa kurssi voidaan toteuttaa nopeammallakin aikataululla.
Scuba Libren tavoite on kouluttaa seuraansa aktiivisia jäseniä, joten kurssi sisältää ohjatun koulutuksen lisäksi paljon omatoimista harjoittelua allasolosuhteissa.
Kurssille osallistuminen edellyttää kurssilaisilta omatoimista aktiivisuutta ja innostusta lajiin. Harjoitukset ja teorialuennot sovitetaan sekä kurssilaisten että kouluttajien aikatauluihin.
Lisäksi kurssilaisten on mahdollista harjoitella omatoimisesti valvotuissa allasolosuhteissa, talven aikana niin paljon kuin he ehtivät ja haluavat osallistua seuran allasvuoroille.
Kurssien sisältö on kerrottu tarkemmin jokaisesta kurssista kertovalla sivulla.
Mikälis kiinnostuit, ota yhteyttä Vesaan tai laita viesti yleiselle keskustelualueelle.